keskiviikko 28. lokakuuta 2015


Kirjavinkkausta naisen asemasta islamilaisessa maailmassa

Lubna Ahmad Al-Hussein: 40 Raipaniskua




Eräänä perjantai-iltana Lubna on viettämässä iltaa hienossa ravintolassa. Ravintolailta saa ikävän käänteen, kun Lubna ja viisitoista muuta naista pidätetään säädyttömän pukeutumisen takia. Säädytön pukeutuminen on rikos, josta tuomitaan 40 raipaniskuun. Lubna ei suostu hyväksymään tuomiota, vaan hän päättää taistella.

Lubnan taistelussa ei ole kyse pelkästään siitä saako hän käyttää housuja: Lubna haluaa taistella naisten oikeuksien puolesta. Siinä riittääkin työsarkaa varsinkin, kun Sudanissa ei naisilla oikeuksia juuri ole. 

Naisten elämää leimaa jatkuva pelko: Sharia-laissa on mainittu, että säädyttömästä pukeutumisesta voi saada 40 raipaniskua. Laissa ei kuitenkaan ole yksityiskohtaisesti määritelty, mitä säädytön pukeutuminen tarkoittaa. Siksi nainen ei voi koskaan tietää ulos lähtiessään, onko hän pukeutunut riittävän peittävästi. Hän ei voi tietää pääseekö hän palaamaan kotiin, vai pidättävätkö poliisit hänet.

Kirjassa kerrotaan myös millaista oli elämä Sudanissa ennen kuin Sharia-laki säädettiin. On mielenkiintoista lukea, miten naisten asema muuttuu vuosien  kuluessa. Eniten yllätti kirjan kuvaus Sudanista ennen Sharia-lain säätämistä. Lubna kuvaa kirjassa kotikyläänsä, jossa eri uskontokuntiin kuuluvat lapset leikkivät keskenään ja kävivät kylässä toistensa luona. Hän kertoo kuinka ihmiset tanssivat juhlissa. Hän kertoo miten monipuolista pukeutuminen oli: miten jotkut naiset pukeutuivat pitkiin kirjaviin kankaisiin, toiset minihameisiin ja miten jotkut alkuasukasheimot kulkivat alasti.

Kirjasta saa kuvan, että Lubnan lapsuudessa kaikki olivat ystäviä keskenään. Kaikkia kulttuureja ja uskontoja kunnioitettiin ja jokainen sai pukeutua miten parhaaksi näki.

Vuonna 1983 säädetty Sharia-laki muuttaa kaiken: Musiikki kielletään, tanssi kielletään, alkoholi kielletään, paljastava pukeutuminen kielletään. Alkaa aika jolloin naisella ei ole enää mitään oikeuksia, vain velvollisuuksia.

Kirja on kauheasta aiheestaan huolimatta mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää luettavaa. Lubna on uskomattoman päättäväinen ja rohkea nainen. Hän käyttää kaikki mahdolliset keinot hyväkseen edistääkseen asiaansa ja välillä hänen keinonsa ovat suorastaan uskomattomia.

Suosittelen kirjaa ihmisille, joita kiinnostaa naisen asema islamilaisessa maassa.

Niika Karttunen, Askolan kunnankirjasto